työmiehet_handu

Blogi

21.8.2017 12.00

Kannattaako työllistämisehtojen lisääminen julkisiin hankintoihin?

Marko Harapainen, suunnittelija, Helsingin kaupunki

Helsingin kaupungissa on Hankinnoista Duunia! -hankkeen aikana ujutettu kaupungin hankintoihin mukaan työllistämisehtoja, joiden perusteella tarjouskilpailuissa valitut yritykset ovat työllistäneet vaikeassa työmarkkina-asemassa olevia työttömiä henkilöitä palvelukseensa.
Oma työni on ollut koordinoida työllistämisehtojen käyttöä kaupungilla sisäisesti paikantamalla työllistämisehtojen kannalta sopivia hankintoja eri toimialoilta, auttamalla hankintoja tekeviä tahoja työllistämisehdon muotoilussa, sekä neuvomalla yrityksiä työllistämisehtoihin liittyvissä asioissa.

Hankkeen aikana olen huomannut, että epäluuloja työllistämisehtojen käyttöön ilmiselvästi liittyy. Useimmiten epäillään työllistämisehtojen käytön olevan erityisen hankalaa ja johtavan lähes poikkeuksetta valituksiin markkinaoikeuteen. Usein epäillään myös tarjoajien pelästyvän työllistämisehtoja ja varmana pidetään sitä, että työllistämisehdot korottavat saatavien tarjousten hintoja huomattavasti. Myös sopivien, ehdot täyttävien henkilöiden löytämisen oletetaan usein olevan lähes mahdotonta.

Käytäntö on kuitenkin näyttänyt ettei työllistämisehtojen käyttö ole poikinut oikeusjuttuja tai ollut edes erityisen vaikeaa. Hyvin suunniteltu työllistämisehtoja sisältävä hankinta on saanut jopa kiitosta tarjoajilta ja monet yritykset ovat kokeneet työllistämisen olevan hieno tapa ilmentää omaa yhteiskuntavastuutaan. Työllistämisehtojen kautta yritykset ovat myös oivaltaneet kaupungin olevan oiva kumppani rekrytoinneissa.

Suurimpia onnistumisia minulle henkilökohtaisesti ovat olleet kaikki ne hetket kun joku on aloittanut työnsä työllistämisehdon avulla luodussa työpaikassa. Pitkän työttömyyden katkeaminen tai ensimmäisen työsuhteen saaminen nuorelle on merkittävä asia jolla on kauaskantoisia myönteisiä vaikutuksia työn saajalle sekä hänen lähipiirilleen. Hankkeen aikana saatujen kokemusten mukaan nämä henkilöt ovat poikkeuksetta erittäin kiitollisia saamastaan työpaikasta ja myös motivoituneita tekemään työtään. Hankintojen avulla työllistäminen tehostaa näkemykseni mukaan olemassa olevien hyvien työllisyyspalveluiden toimintaa tarjoten lisätyökalun kaupungeille yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön.

Niin, se työllistämisehtojen käytön hinta. Hankkeen aikana teetetyn selvityksen mukaan työllistämisehdot eivät nosta hankintojen hintaa. Selvityksessä haastateltiin 35 työllistämisehtoja sisältäviin tarjouskilpailuihin osallistunutta yritystä ja näiden perusteella vaikutuksia hankintojen hintaan ei ole. Selvityksessä saatiin myös vastaus usein esitettyyn kysymykseen ”Paljonko kunta sitten ihan oikeasti säästää lisäämällä työllistämisehtoja hankintoihinsa?”.

Vastaus tähän sekä selvityksen muut tulokset julkaistaan Handu –hankkeen loppuseminaarissa 27.9.2017 Helsingissä. Seminaarissa esitellään myös kaikkien hankkeessa mukana olleiden kaupunkien Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun tulokset hankintojen avulla työllistämisestä.  Ilmoittautuminen on auki!

Hankinnoista Duunia! Hankkeen loppuseminaari 27.9.2017 Helsingissä >>


Marko Harapainen, Helsingin kaupunkiKirjoittaja on Helsingin kaupungin suunnittelija. Kaupunki haluaa edistää nykyistä tehokkaammin työttömien syrjäytymisvaarassa olevien nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistymistä erityisesti yrityksiin soveltamalla työllistämisehtoa hankintatoiminnassa ja politiikassa.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja


Sivua päivitetty viimeksi 31.12.2015