työmiehet_handu

Blogi

5.1.2016 11.45

Haastamme kuntapäättäjät: Lisää vastuullisia hankintoja vuodelle 2016!

Anna-Maria Leogrande ja Eeva Mielonen, THL

Mitä jos palveluilta ja tavaroita ostettaessa voisimme myös hankkia työpaikkoja työttömille? Aidosti kokonaistaloudellisessa hankinnassa huomioidaan myös sosiaaliset näkökulmat, kuten työllistäminen. Suomea vaivaa erityisen syvä rakenteellinen työttömyys ja kasvava pitkäaikaistyöttömien määrä. Ainoastaan neljäsosa avoimista työpaikoista menee työttömille työnhakijoille ja peräti 70% työpaikoista ei koskaan tule avoimeen työnhakuun.
Tarvitsemme tehokkaita ja toimivia uusia keinoja työllisyydenhoitoon. Työllistämisehdon soveltaminen julkisissa hankinnoissa muokkaa työmarkkinoita reilummiksi ja avoimemmiksi, samalla se muokkaa yritysten toimintatapoja ja lisää moninaisuutta työyhteisöissä, jonka on todettu olevan liiketoiminnalle suotuisaa. Sosiaalisten näkökulmien hyödyntäminen edellyttää kuitenkin hankkivan tahon strategista sitoutumista, tahtotilaa, kokonaisvaltaisen ja kunnan näkökulmasta myös kustannustehokkaan hankinnan toteuttamisessa.

Marraskuun lopulla saimme mahdollisuuden tutustua Lontoon ja Birminghamin innovatiivisiin julkisiin hankintoihin. Erityisen mielenkiintoista matkalla oli Lontoossa toimiva Social Value Panel, sosiaalisten näkökulmien paneeli, jossa merkittävät hankinnat keskustelutetaan yhteisesti ennen tarjouskilpailun aloittamista. Paneelin jäsenet koostuvat kolmannen sektorin asiantuntijoista, jotka kommentoivat esille tuotuja tarjouksia pohtien sitä minkälaisia sosiaalisia näkökulmia kussakin tapauksessa olisi kannattavaa ja kaikkien osapuolten kannalta hyödyllistä soveltaa.

Paneelin tavoitteena on yksinkertaisesti toteuttaa entistä parempia julkisia hankintoja niin hankkivan tahon kuin myös kaupunkilaistensa hyödyksi. Hankinnan altistaminen keskustelulle ennen tarjouskilpailun käynnistämistä tuntuu myös uusimman tiedon valossa erittäin kannattavalta; tutkimustulosten mukaan innovaatiot kehittyvät nimenomaan vuorovaikutuksessa muiden kanssa.

Opintomatkan mahdollisti Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoima Hankinnoista duunia-hanke. Loppukeväästä 2015 käynnistyneessä hankkeessa on tavoitteena kehittää toimintamalli heikossa asemassa olevien henkilöiden työllistämiseen julkisten hankintojen avulla. Hanke toteutetaan yhteistyössä Helsingin, Espoon, Vantaan ja Oulun kaupunkien kanssa, jotka pilotoivat työllistämisehtoa julkisissa hankinnoissaan luoden työpaikan yli sadalle työttömälle seuraavan kahden vuoden aikana.

Vantaan kaupunki on lähtenyt rohkeasti kokeilemaan työllistämisehdon soveltamista käytännössä. Vantaalaisen vanhusten palvelutalon ateriapalvelut voittanut yritys sitoutuu työllistämään osatyökykyisiä työntekijöitä avustaviin töihin yhteistyössä samoissa tiloissa toimivan vammaisten työkeskuksen kanssa. Työllistämisehdon soveltaminen edellyttää vastaavanlaisia kokeiluja, jotka antavat tarvittavaa kokemustietoa vastuullisten julkisten hankintojen toteuttamisesta. Hankkeen lopullisena tavoitteena on vakiinnuttaa työllistämisehdon toimintamalli osaksi kaupunkien toimintaa sekä mahdollistaa sen monistaminen myös muiden kaupunkien käyttöön.

Hyvä kuntapäättäjä, lainsäädäntö mahdollistaa työllistämisehdon soveltamisen ja hyviä kokemuksia löytyy. Tehdään vuonna 2016 yhä parempia julkisia hankintoja, joiden avulla yhä useampi työtön saa sen mitä eniten toivoo: työpaikan.

Lisätietoa hankkeesta www.thl.fi/hankinnoistaduunia

THL – BlogikuvaKirjoittajat Anna-Maria Leogrande ja Eeva Mielonen työskentelevät Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koordinoimassa Hankinnoista duunia -hankkeessa. Hanketta rahoittaa ESR.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja


Sivua päivitetty viimeksi 21.11.2017